– Hei, siinähän se mun suosikkisukulaispoika on, huikkasi Kaarina-täti eräissä juhlissa. Olin kerran aikaisemmin humalapäissäni sanonut häntä erittäin viehättäväksi, ja siitä keskustelu jatkui myöhemmin illalla.
Seuraavana aamuna klo 7.
– Oho, mitäs me tehtiinkään...?
– Olihan se aika tuhmaa tietysti, mutta ei mua kaduta. Sua tais aika paljon kiihottaa tietyt jutut mitä pääsit mun kanssa tekemään.
– Aha, hmm...
– Hei oota, pihalta kuului jotain... Ei se yks oo vielä tulossa, on meillä aikaa.
Kommentit
Lähetä kommentti